Lastenryhmä


Treenaava junnupari Tarjoamme lapsille mahdollisuuden harjoitella Bujinkania heille räätälöidyissä lastenharjoituksissa. Junnutreenaajia ovat kaikki iältään 10 - 14 -vuotiaat lapset ja nuoret.

Treeneissämme kaikenikäiset ja tasoiset junnuharrastajat harjoittelevat yhdessä. Kannustamme kokeneempia harjoittelijoita opastamaan ja avustamaan vähemmän kokeneita. Harjoitusten ei kuulu olla saman tekniikan vääntämistä hampaat irvessä ja kyynel silmäkulmassa, vaan pyrimme harjoittelemaan iloisella ja uteliaalla mielellä. Päämestarimmekin on sanonut vanhemmille oppilailleen: "Säilyttäkää kolmivuotiaan mieli harjoitellessanne." Tästä syystä pyrimme käyttämään luovaa mielikuvitusta ja oivallusta, tietenkin opettajan ohjeiden mukaisesti.


Ryhmässä opetetaan samoja asioita kuin aikuisten harjoituksissa, harjoittelun tapahtuessa lasten ehdoilla. Vanhempien henkilöiden sekä kanssatreenaajien kunnioittaminen on tärkeä osa harjoittelua. Koska harjoittelemme turvallisesti, on tärkeää ottaa huomioon kanssaharjoittelijan taidot ja rajoitukset. Näin huolehdimme toisistamme ja vältymme loukkaantumisilta. Junnuryhmien opettajat ovat saaneet seuran sisäisen koulutuksen opetustehtäviin.


Kuva kesäleiriltä Dojoharjoittelun lisäksi junnut osallistuvat monille leireille. Kutsumme vuoden aikana useita kansainvälisiä huippuja opettamaan Suomeen. Tämän lisäksi järjestetään useita pienempiä leirejä, joista osa sijoittuu Suomen luontoon. Tällöin yövymme mökeissä. Leirit tarjoavat uusia elämyksiä ja vahvistavat treenaajien välisiä ystävyyssuhteita.



Kuva kesäleiriltä

Treenipaikat

Vuosaari
Seuraava peruskurssi alkaa 18.01 klo 18.30, mutta mukaan voi toki tulla koska vain. Kysy lisätietoja.

Treeniajat:
Maanantaisin 18.30-20.00 Vuosaaren urheilutalolla, painimatto
Torstaisin 17.00-18.30 Vuosaaren urheilutalolla, painimatto
Sunnuntaisin 13.30-15.00 Vuosaaren urheilutalolla, iso puoli


Yhteyshenkilöt

Junnutoiminnan vastuuhenkilö:
Jani Vihervuori 050 3614949

Vuosaaren vetäjät:
Stina Salminen 041 5866206
Mari-Liis Arike 040 4114481
Sarlene Suvivuo 050 3247289

Myyrmäen vetäjä:
Samira Partala 050 5337041

Hakunilan vetäjä:
Heini Ahokas 050 3530083

Linkki Myyrmäen ja Hakunilan junnusivuille

Toiminnasta kannattaa kysyä ensisijaisesti lähimmän treenipaikan junioriryhmän vetäjältä. Mukaan pääsee halutessaan yleensä myös peruskurssien väleissä, tiedustele vetäjältä.




Näetkö valikon vasemmalla? Jos et, klikkaa tähän!